Kesä 2010

Ostin viime keväänä Lidlistä Halloween-kurpitsan siemeniä, koska 9-vuotias poikani oli niistä kiinnostunut. Itseasiassa hän olisi halunut erään lehtijutun innottamana kasvattaa jättikurpitsan, mutta kieltäydyin rakentamasta kasvihuonetta kurpitsalle.

No, kävi sitten niin, että koulittuani nämä halloween-kurpitsan, kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimet isompiin ruukkuihin, en jaksanut niitä kovin huolellisesti merkata. Uskoin tunnistavani mikä on mikä. Kantaessani niitä karaisu-vaiheessa sisään-ulos, menivätkin taimet sekaisin. Tämä tosin paljastui vasta loppukesällä...

Ihmettelin kuinka "kurkku" kasvattaa niin valtavia versoja, että ne rönsyilevät pitkin kasvimaan käytäviä:

Sitten kummastelin "kurkkujen" kokoa:

...kunnes tajusin niiden olevan kurpitsoja!

Siemenpussin mukaan niistä piti tulla 4-8 kg painavia. Me saimme yhdestä taimesta kaksi kurpitsaa, toinen painoi reilut 7 kiloa ja toinen reilut 17 kg! Jouduimme ottamaan ne sisälle syksyn viiletessä ja jännitin kuinka ne kypsyvät.

Mutta hyvin ne kypsyivät viileässä eteisessä. Toinen kaiverrettiin alkusyksystä ja toinen sitten halloweeninä. Saimme kurpitsoista myös reilusti sosetta, josta teimme mm. kasvissosekeittoa ja sämpylöitä. Osa soseesta odottaa vieläkin pakastimessa. Tässä pienempi kurpitsa kaiverrettuna:

Parasta tässä oli se, että nämä kasvoivat käytännössä ilman hoitoa. Kaivovesi riitti nippanappa lasten uima-altaaseen, joten kasvimaa jäi vähän oman onnensa nojaan. Myöskään lannoitetta en antanut, mutta multa oli kyllä keväällä vaihdettu ja valmiiksi lannoitettua sekä kalkittua.